21.4.2010

Rento täytekakku

Näin kevätauringon paisteessa tekee mieli makeaa muttei kovin tuhtia herkkua. Suunnittelimme raikkaan ja suloisenmakean, helppotekoisen kakun. Turhan näpertelyn voi jättää huonommille keleille, joten täyte vain nostellaan kakun väliin ja aikaa jää keväästä nauttimiseen. Täytettä jää hieman yli, mutta se maistuu varmasti myös sellaisenaan. Koristeluun kannattaa käyttää omaa luovuuttaan ja täytteeseen voi toki kokeilla myös muita lempimakuja. Makoisaa kevään alkua ja kulkua!



Rento täytekakku
175°C
n. 35 min

Pohja:

3 kananmunaa
tilavuudeltaan samanverran sokeria
tilavuudeltaan samanverran vehnäjauhoja

Täyte:

2 dl vispikermaa tai Sunnuntai kuohkeaa vispiä
250g maitorahkaa
1 lime, säästä pari siivua koristeluun
130g valkosuklaata, säästä rivi koristeluun
0,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Kostutus:
Juissi sitruuna-limemehua

Koristelu:
limeviipaleita halkastuna
valkosuklaata pitkittäin leikattuna

1. Tee pohja. Mittaa munat, sokeri ja vehnäjauho kolmessa lasissa. Vaahdota munat ja sokeri. Nostele vehnäjauho varovasti vaahtoon. Kaada halkaisijaltaan 18cm korppujauhotettuun vuokaan. Paista uunissa 175°C, kunnes kakkupohja on kypsä eli noin 35 minuuttia.

2. Valmista täyte. Vaahdota vispivalmiste ja lisää joukkoon maitorahka ja puristetun limen mehu. Sulata valkosuklaa vesihauteessa, jäähdytä hetki ja sekoita vaahtoon. Lisää lopuksi sokerit.

3. Kokoa kakku. Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan. Kostuta mehulla, nostele päälle reilusti täytettä ja paina kevyesti seuraava levy paikalleen. Tee samoin lopuille levyille. Nostele täytettä myös ylimmän levyn päälle ja koristele.

4. Nauti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti